Kuka olen?
Olen espoolainen kansanedustaja, YTM, suuren valiokunnan ja lakivaliokunnan jäsen, Eurooppalaisen Suomen varapuheenjohtaja sekä entinen toimittaja.
Toimittajana minua on ajanut uteliaisuus ja tinkimätön halu kaivaa faktoja ja perehtyä. Olen tarkkailut maailmaa ja haastatellut tuhansia ihmisiä jo lähes kolmekymmentä vuotta.
Olen nostanut esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja myös paljastanut niitä. Olen haastanut ja kyseenalaistanut, tivannut vastauksiasuorissa tv-lähetyksissä eri alojen vaikuttajilta, johtohenkilöiltä ja poliitikoilta puolueesta riippumatta.
Harvoin olen saanut niin paljon kiittävää palautetta kuin marraskuussa 2016, jolloin haastoin TV1:n suorassa lähetyksessä esimieheni ja silloisen Yleisradion päätoimittaja Atte Jääskeläisen. Kysyin myös haastattelun päätteeksi, saanko minä potkut.
Minua on kiitetty rohkeudesta. Ainakin Yle-gaten aikaan rohkeus vaati sitä, etten taipunut sensuuriin ja painostukseen. Se vaati tottelemattomuutta ja uskallusta nousta vastustamaan esimiehiä ja vääryyttä. Se vaati rohkeutta puolustaa omia journalistisia arvoja ja olla uskollinen yleisölle, jolla on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Ja toki olen myös ärsyttänyt. Ja tehnyt viihteellisempää journalismia. Tuonut esiin mielenkiintoisia elämäntarinoita ja yllättäviä taustoja tutuistakin julkisuuden henkilöistä.
Iso kiitos kuuluu yleisölleni, joilta olen saanut paljon palautetta ja vinkkejä. Ja myös avunpyyntöjä, jotka ovat liittyneet mm. oikeustaisteluihin, huostaanottoihin, työlupien epäämiseen, maastakarkoituksiin, hoitovirheisiin, vakuutuskiistoihin, työpaikka- ja koulukiusaamisiin sekä vanhustenhoidon laiminlyönteihin.
Ja vaikken kaikkia ole pystynyt auttamaan, olemme silti onnistuneet ravistelemaan ja nostamaan esiin puheenaiheita. Kiitos jokaiselle, joka on uskaltautunut haastateltavakseni ja kertonut rohkeasti kokemuksistaan julkisesti!
Poliisi, palokunta ja Päivärinta
Minulta kysytäänkin usein, kuka on ollut paras haastateltavani ever tai mikä on ollut se hienoin hetki toimittajan urallani. Parasta haastateltavaa ei ole, koska loistavia on niin monia.
Silti ikimuistoisin hetki on helppo kertoa:
Olin Ylessä Isossa pajassa, kun puhelimeni soi. Eräs iäkäs naishenkilö kysyi hento ääni väristen, että onkohan vika heidän taloyhtiössään vai Ylen lähettimessä, kun hänen radionsa mykistyi.
Kerrankin pystyin auttamaan siltä istumalta, koska salama oli hetkeä aiemmin iskenyt linkkitorniin. Soittaja kiitti tiedosta ja pahoitteli, että oli vaivannut minua ja jatkoi:
”Lapseni ovat kiinnittäneet jääkaappiini ison lapun, jossa on kolme puhelinnumeroa, joihin soittaa hätätilanteissa. Lapussa lukee allekkain:
POLIISI,
PALOKUNTA JA
PÄIVÄRINTA.”
Taustat ja arvot
Olen äiti, vaimo ja yhteiskuntatieteiden maisteri Espoosta. Uusperheeseemme kuuluu yksi lapsi ja kolme jo kotoa poismuuttanutta nuorta aikuista sekä mäyräkoira ja jackrussellinterrieri, joiden ulkoiluttamiseen ja lenkkeilyyn Espoo tarjoaa upean luonnon ja maastot.
Synnyin Raahessa vuonna 1965 kolmilapsiseen yrittäjäperheeseen. Muutimme Ouluun, kun aloitin koulun. Lukion jälkeensuuntasin vuodeksi Yhdysvaltoihin, San Franciscoon. Yliopisto-opinnot veivät Tampereelle, josta toimittajan työt imaisivat Helsinkiin. Lisäksi olen asunut muutamaan otteeseen Roomassa, joka onkin yksi lempikaupungeistani.
Myös Lappi ja sen luonto ovat minulle tärkeitä. Äitini syntyi ja kasvoi Lapissa, jossa olen viettänyt pienestä pitäen aikaa perheeni kanssa. Kauempaa sukupuustani löytyy myös metsäsaamelaisia. Poronhoitoa harjoitetaan suvussani yhä.
Isäni puolelta tulee karjalaisuus. Rakas isoäitimme Rauha syntyi Sortavalassa, mistä hänet lähetettiin 14-vuotiaana orpona Kuopioon. Espanjantauti, tuon ajan pandemia, vei Rauhan vanhemmat.
Vaikeistakin lähtökohdista voi selvitä
Vaikeistakin lähtökohdista voi selvitä, jos on mahdollisuuksia yrittää. Isoäitini pääsi alaikäisenä presidentin erikoisluvalla lastentarhanopettajaopistoon Helsinkiin opiskelemaan unelma-ammattiinsa. Haastekerrointa lisäsi se, että opisto oli ruotsinkielinen.
Isoäitini perusti Ouluun ensimmäisen yksityisen päiväkodin. Neljän lapsen yksinhuoltajalla rahasta oli tiukkaa, mutta silti isoäiti oli aina antamassa vähistään. Isoäitini kestohokema kuuluikin: ”Lapset ensin.” Tuo ajatus elää vahvasti myös minussa. Elämäni suurin ja mullistavin kokemus oli saada tulla äidiksi.
Myös isä toimi yrittäjänä, toimitusjohtajana ja mentorina. Jos jotakin sai, se piti hankkia isän periaatteiden mukaan omin ansioin, ei suhteilla. Kun isoveljeni päätyi isän firmaan töihin, muilla oli työsuhdeauto, mutta veljeni sai kulkea polkupyörällä, ettei vain kukaan pääsisi sanomaan, että toimitusjohtaja suosii poikaansa.
Kun veljeni sitten eteni esimiesasemaan, hänellä oli jo työsuhdeauto, mutta kehno palkka. Kerran poliisit pysäyttivät veljeni ylinopeudesta ja kysyivät tulotietoja sakkoa varten (tuolloin ei voinut digitaalisesti tarkistaa), kuullessaan summan poliisit tokaisit epäuskoisina: ”Ei voi olla totta! Et voi asemassasi tienata noin vähän. Uskomatonta!” Veljeni huudahti riemuissaan: ”Eikö olekin!” Hän ojensi puhelimen poliiseille ja pyysi heitä toistamaan samat sanat toimitusjohtajalle. Sen jälkeen palkka taisi nousta.
Kohti unelmia
Perhetaustastani johtuen yrittämisen ja yrittäjyyden esimerkit ovat iskostuneet vahvasti minuunkin. Arvostan yrittäjiä ja ylipäätänsä ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon, ottamaan riskejä ja menemään kohti unelmiaan.
Minäkin perustin yrityksen opiskeluaikoinani. Tein töitä yritykseni kautta useille eri mediayhtiölle, se oli opettavaista aikaa. Myöhemmin siirryin kokopäiväisesti Yleisradioon, missä hämmästelin yletöntä rahankäyttöä ja paisunutta, tehotonta ja vanhanaikaista organisaatiota. Ylessähän olisi mahdollisuus tehdä huomattavaa tehostamista ilman, että sisällöt, niiden ahkerat tekijät tai kotimaiset tuotantoyhtiöt kärsivät. Päinvastoin.
Nyt unelmani on päästä vaikuttamaan väkevämmin, mennä sinne, missä päätökset tehdään. Haluan antaa panokseni paremman Suomen, lastemme elinympäristön ja tulevaisuuden puolesta.
Suomen talous on laitettava kuntoon. Emme voi elää velaksi ja jättää laskua lastemme maksettavaksi. Lapset ja nuoret on asetettava etusijalle! On panostettava varhaiskasvatukseen, opetukseen ja koulutukseen.
Jotta palvelut voidaan rahoittaa jatkossakin, Suomi tarvitsee yrityksiä ja yrittäjiä, innovaatioita ja investointeja.
Työvoimapulan ja väestön ikääntymisen myötä tarvitsemme jo nyt kipeästi kansainvälisiä osaajia ja työntekijöitä. Tehdään Suomesta maa, jonne pääsee halutessaan ketterästi töihin.
