Turvallisuus

Valpas ja varautunut Suomi

Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen. Sota Euroopassa on järkyttänyt ja pysäyttänyt meidät kaikki. Vapaus, rauha ja demokratia eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niitä pitää puolustaa! Vaalitaan oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Jatketaan Ukrainan tukemista ja auttamista järkähtämättä.

Suomessa tulee vahvistaa kokonaisturvallisuutta, olla valpas ja varautunut. Meidän tulee huolehtia omavaraisuudestamme, huoltovarmuudestamme ja saattaa Suomi Naton jäseneksi.  

Puolustusliitto Natoon liittyminen lujittaa ja kehittää entisestään puolustuskykyämme. Meillä on paljon tarjottavaa puolustusliitolle. Otetaan Nato-pöydissä vahva ja aktiivinen rooli! 

Kansainvälinen yhteistyö on Suomelle elintärkeää. Nato-jäsenyyden kautta saamme turvatakuut ja Itämeren alueelle vakautta. Silti se ei korvaa kansallista suorituskykyä, eikä Suomen tarvetta vahvalle aluepuolustukselle. 

Pidetään huolta siitä, että Suomella on laaja-alainen kokonaisturvallisuuden strategia, johon liittyy huoltovarmuuden ja omavaraisuuden vahvistaminen niin energiassa, ruuassa, lääkkeissä kuin kaikissa perustoiminnoissa. Suojataan kiinteistöt, rajaturvallisuus, tieto- ja sähköverkot sekä ruokaturva.

Myös maan sisäiseen turvallisuuteen on kiinnitettävä väkevästi huomiota. Alaikäisten tekemäksi epäiltyjen ryöstöjen määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2021 vuoteen 2022. Ryöstörikokset ovat nousseet radikaalisti mm. pääkaupunkiseudulla. Tähän on tartuttava lujasti.

Katu- ja jengirikollisuutta ei saa päästää leviämään. Julkisilla paikoilla on voitava liikkua ilman pelkoa. Ilman uhkaa siitä, että nuoren jaloista viedään kengät, kädestä kännykät tai että joutuu pahoinpidellyksi. 

Puututaan etukäteen, satsataan ennaltaehkäisyyn. Poliisi, koulu, nuorisotyö ja sosiaalityö on resursoitava riittävästi. Puututaan juurisyihin.

Turvallisen Suomen eteen on tehtävä enemmän!

Liity Susan tukijoukkoihin!

    Nimi

    Sähköposti

    Puhelinnumero

    Asuinkunta

    Ammatti

    Miten haluat osallistua kampanjatyöhön?

    LUPA HENKILÖTIETOJESI KÄSITTELYYN JA UUTISKIRJEEN TILAUS

    Jotta voimme olla sinuun yhteydessä, tarvitsemme siihen suostumuksesi. Voit milloin tahansa poistua tiimistäni tai perua uutiskirjeeni jokaisen uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.

    Annan suostumuksen käsitellä tietojani tietosuojaselosteen mukaisesti. Liityn samalla uutiskirjeen tilaajaksi.

    Saako nimesi julkaista julkisella kannattajalistalla?