Yksikään yritys tai yrittäjä ei palkkaa työntekijöitä siksi, että heille voisi antaa potkut. Ei tietenkään. Ajatushan on aivan pähkähullu, vaikka SDP ja vasemmisto kuinka toitottavat potkulaista.

Yrittäjäperheessä kasvaneena tiedän tasan tarkkaan, että rekrytointi on aina riski – varsinkin pienille yrityksille. Siksi hallitus muuttaa irtisanomisperustetta, madaltaa kynnystä palkata ensimmäinen työntekijä ja näin luo edellytyksiä uusille työpaikoille.

Jatkossa työsopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy. Tällä hetkellä syyn pitää olla asiallinen ja painava. Mielivaltaisella tai vähäisellä perusteella työsopimusta ei ole jatkossakaan laillista purkaa. Myöskään raskaus tai perhevapaaoikeuden käyttäminen ei voi olla irtisanomisperuste.

Irtisanomista koskeva lainsäädäntö muuttuu uuden lain myötä selkeämmäksi. Vaatimus syyn asiallisuudesta tarkoittaisi sitä, että työnantajalla täytyisi olla irtisanomiseen työntekijän moitittavaan käyttäytymiseen tai puutteelliseen työsuoritukseen liittyvä peruste.

Vaikka SDP on vastustanut ankarasti irtisanomista helpottavaa lakia, näkemys ei ole yksimielinen. Järjen ääni kuultiin SDP:n kansanedustaja Pia Hiltuselta, joka on todennut, että laki on tarpeellinen. Paljon tsemppiä kollegalle rohkeudesta, ryhmästä on oletettavasti tullut kovaa kritiikkiä.

Erityisesti yksinyrittäjät haluavat helpotuksia, jotka rohkaisevat palkkaamaan työntekijän. Viime kesänä yrittäjägallupiin osallistuneilta pk-yrityksiltä kysyttiin, millä keinoin työvoimapulaa voitaisiin helpottaa. Reilusta 1300 vastaajasta peräti 52 prosenttia kannatti henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista.

On hyvä muistaa, että kun yksi ei tee tehtäviään, muut kantavat hänen kuormansa. Se ei ole reilua. Jos yritys kaatuu, menettävät kaikki työnsä. Siksi irtisanomisen helpottaminen suojelee myös niitä työntekijöitä, jotka tekevät työnsä hyvin.